Tulosta
Patria Financials


 

Avainluvut_2023

 


Talouskatsaus 2023 

  • Patria-konsernin liikevoitto oli 67,9 miljoonaa euroa ja liikevaihto oli 732,9 miljoonaa euroa.
  • Konsernin liiketoiminnan kannattavuus oli vahva jo neljäntenä perättäisenä vuotena.  
  • Saatujen uusien tilausten arvo oli 945,8 miljoonaa euroa.
  • Omavaraisuusaste oli 40,0 % ja nettovelkaantumisaste 67,7 prosenttia.
  • Patria jatkoi voimakasta kasvua vuonna 2023. Patrian liikevaihto kasvoi merkittävästi, kannattavuus parani ja tilauskanta vahvistui ajoneuvohankkeiden vetämänä. Keskeinen osa liiketoiminnan kehityksestä liittyi uusien ajoneuvotilausten tuotantokapasiteetin rakentamiseen sekä sisäisen toimintamallin kehittämiseen ja tehostamiseen. 

Vuoden 2023 päätapahtumat 

  • Asiakaskeskeisyyden, toiminnallisen tehokkuuden ja tuottavuuden sekä yhteisten toimintatapojen kehittäminen jatkuivat vuonna 2023 Patrian Horizon 2025 -kasvustrategian mukaisesti. Toimintamallin kehittämisen keskiössä olivat erityisesti Patrian tuotannosta ja toimitusketjuista vastaava Operations-yksikkö sekä Patrian tuotteista ja palveluista sekä niiden kehittämisestä ja myynnin tuesta vastaava Portfolio-yksikkö.
  • Patria lanseerasi uuden Patria OPTIME -palvelukonseptin helmikuussa 2023. Modulaarinen ja skaalautuva palvelumalli yhdistää vahvan suunnitteluosaamisen ja datan analysoinnin erilaisten kalustojen kunnossapidossa maalla, merellä ja ilmassa.
  • Patrian 6x6 -ajoneuvojärjestelmää koskevassa monikansallisessa CAVS (Common Armoured Vehicle System) -yhteishankkeessa jo aiemmin mukana olleiden Latvian ja Suomen lisäksi Saksa ja Ruotsi etenivät hankkeessa huhtikuussa 2023: Saksa allekirjoitti hankkeen virallisen liittymissopimuksen ja Ruotsi eteni sarjahankintavaiheen valmisteluun. Samanaikaisesti Patria allekirjoitti Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitoksen (FMV) kanssa sopimuksen 20 ensimmäisen Patria 6x6 -panssariajoneuvon ostamisesta, jotka on toimitettu vuoden 2023 aikana. Kesäkuussa 2023 Patria allekirjoitti Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kanssa sopimuksen 91 panssaroidusta miehistönkuljetusajoneuvosta varusteineen, mukaan lukien lisähankintavarauksen 70 ajoneuvolle osana CAVS-hanketta. Ajoneuvojen toimitukset alkoivat jo vuoden 2023 aikana.
  • Patria ja Lockheed Martin allekirjoittivat kesäkuussa 2023 Suomen F-35-hankkeen ensimmäisen suoran teollisen yhteistyön raamisopimuksen (Memorandum of Agreement; MoA). Sopimus kattaa F-35-eturunkojen kokoonpanon Suomessa.  
  • Toukokuussa 2023 tiedotettiin, että Ruotsi vahvistaa meripuolustuskykyään kahdeksalla Patria NEMO Navy tornillisella 120 mm:n n aluksiin asennettavalla kranaatinheitinjärjestelmällä.
  • Patria käynnisti muutosneuvottelut elokuussa 2023 jatkaakseen toimintamallinsa kehittämistä, vastatakseen kasvaneeseen kysyntään sekä parantaakseen tehokkuuttaan. Olennaiset muutokset kohdistuivat 284 nykyiseen tehtävänkuvaan. Vuoden 2024 alussa tapahtuneen uuden organisaation käyttöönotto voi johtaa enintään 56 henkilön irtisanomiseen.
  • Patria ja Japan Steel Works Ltd. allekirjoittivat elokuussa 2023 lisenssisopimuksen Patria AMV XP 8x8 -ajoneuvojen tuotannosta Japanissa. Sopimus mahdollistaa paikallisen tuotannon Japanin maavoimien (Ground Self-Defense Force) WAPC (Wheeled Armored Personnel Carrier) -ohjelman mukaisesti. Patria AMV XP 8x8 -ajoneuvo valittiin ohjelman puitteissa joulukuussa 2022 seuraavaksi panssaroiduksi miehistönkuljetusajoneuvoksi korvaamaan Type-96 8x8 -ajoneuvot, jotka ovat käytössä tällä hetkellä.
  • Merivoimien Hamina-luokan ohjusveneiden elinkaaripäivitys- ja peruskorjaushanke saavutti joulukuussa 2023 asiakkaan loppuhyväksynnän. Puolustusvoimat ja Patria allekirjoittivat sopimuksen neljän ohjusveneen peruskorjauksesta sekä elinkaaripäivityksestä vuonna 2018. Patria toimi projektissa kokonaisvastuullisena päätoimittajana, suunnittelijana ja pääintegraattorina.
  • Patria ja Puolustusvoimien Logistiikkalaitos allekirjoittivat joulukuussa 2023 sopimuksen kuuden uuden Leopard 2L -siltapanssarivaunun lisähankinnasta.
  • Joulukuussa 2023 Patria ja Puolustusvoimat allekirjoittivat palvelusopimuksen Suomen F-35-hankkeen kykyjen rakentamisesta. Hankittavat F-35-järjestelmän teollisen yhteistyön kyvyt varmistavat F-35-järjestelmän huoltovarmuudellisesti kriittisen osaamisen ja teknologian hallinnan Suomessa niin normaali- kuin poikkeusoloissa. 

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat 

  • Tammikuussa 2024 tiedotettiin, että Suomen puolustusvoimat tilasi 40 Patria 6x6 -ajoneuvoa lisää lunastamalla osan lisähankintavarauksesta, joka kuului kesäkuussa 2023 allekirjoitettuun sopimukseen.
  • Tammikuun alussa 2024 tiedotettiin myös, että Patria toimittaa lentomittausjärjestelmän asennus- ja modifikaatiopaketit Fintrafficille ja lisätyyppihyväksynnän Suomen Ilmailuopiston Embraer Phenom -lentokoneisiin.
  • Patrian ja Puolustusvoimien välistä strategisen kumppanuuden yhteistyösopimusta päivitettiin tammikuussa 2024. Sopimuspäivityksellä syvennettiin käynnissä olevaa yhteistyötä, tarkennettiin laadunvarmistuksen ja materiaalihallinnon menettelyjä sekä päivitettiin kumppanuuden hallinnan rakenteita.
  • Patria julkisti helmikuun 2024 alussa kaksi sopimusta helmikuun 2024 alussa Patria ARIS-järjestelmän eli elektronisen tiedustelun järjestelmän (ELINT) toimittamisesta eurooppalaisille NATO-jäsenvaltioille. Sopimusten myötä asiakkaat saavat käyttöönsä erittäin suorituskykyisen signaalitiedustelujärjestelmän uusimman version räätälöitynä kyseisten valtioiden tarpeisiin. 

Näkymät vuoteen 2024 

Patria vahvistaa edelleen toiminnallista tehokkuuttaan ja tuottavuuttaan ja hakee kannattavaa kasvua Horizon 2025 -strategiansa mukaisesti strategiakauden kolmantena vuotena. Patrian luotettavat ja kustannustehokkaat elinkaaritukipalvelut sekä huippuluokan tuotteet ovat avainasemassa myös tulevaisuudessa asiakkaiden kalustojen vaaditun suorituskyvyn ylläpitämisessä kaikissa olosuhteissa.

Suomen loppuvuonna 2021 tekemän F-35-hankintapäätöksen myötä neuvottelut kyseisen konetyypin teollisesta yhteistyöstä jatkuvat myös vuonna 2024. Valmistelut tuotannon käynnistämiseen ovat käynnissä ja tarvittavaa osaamista kartoitetaan ja kehitetään ja rekrytoinnit alkavat.

Patria 6x6 -ajoneuvon kansainvälinen CAVS-yhteishanke etenee suunnitellusti. Latvian ja Suomen tilaamien ajoneuvojen sarjatuotanto on käynnissä sekä Ruotsin ensimmäinen ajoneuvotoimitus on tehty. Saksa on allekirjoittanut hankkeen virallisen liittymissopimuksen. Yhteinen ajoneuvohanke on herättänyt kiinnostusta ja on avoinna myös muille maille osallistujamaiden yhteisellä suostumuksella.  

Vuonna 2023 Patria ja Japan Steel Works Ltd. allekirjoittivat sopimuksen Patria AMV XP 8x8 -ajoneuvojen tuotannosta Japanissa ja valmistelut tuotannon käynnistämiseen ovat käynnissä.  

Geopoliittisen tilanteen, yleisen taloudellisen epävarmuuden, inflaation sekä kustannusten kasvun vaikutuksia pidemmällä ajanjaksolla on vaikea arvioida luotettavasti, mutta samanaikaisesti Patrian toimituskyvyn arvioidaan säilyvän hyvänä. Loppuvuoden näkymä säilyy vahvana myynnin ja kannattavuuden suhteen. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä Patriaan ja puolustustoimialaan yleensä kohdistuu lisääntynyttä kysyntää puolustusmenojen kasvaessa valtaosassa Euroopan maista 

Mediatiedustelut ja lisätiedot:

Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, viestintäjohtaja, puh. +358 50 557 3822, [email protected]  

Ville Jaakonsalo, talousjohtaja, puh. +358 500 881 070, [email protected]


Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan elinkaarentukipalvelujen sekä teknologiaratkaisujen ja lentokoulutuksen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluja ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla ensisijainen kumppani kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa. Patrialla on toimipisteitä Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa, Alankomaissa, Virossa, Latviassa ja Espanjassa. Patria työllistää yli 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.
www.patriagroup.com