16.3.2021
Patrian F100 suihkumoottoreiden huollosta vastaava yksikkö toimii nyt myös lentotukikohdassa Belgiassa. Patria on toteuttanut samaa konseptia aiemmin muissakin maissa ja sen on todettu toimivan hyvin.

Patrian Belgiassa toimiva yksikkö PBEC (Patria Belgium Engine Center) on vastannut pitkään F-16- ja F-15-hävittäjien Pratt & Whitney F100-moottorien varikkotason huolto-, korjaus- ja peruskorjauspalveluista.

Viime vuoden syyskuusta lähtien yhteistyö Belgian puolustusvoimien kanssa syveni entisestään, kun Patrian henkilöstö aloitti työskentelyn oman toimipisteen ohella myös Florennesin lentotukikohdassa.

– Uusi toimintamalli on osoitus siitä, että Belgian puolustusvoimilla on vahva luottamus toimintaamme.  Olemme toimineet puolustusvoimien kumppanina useita vuosikymmeniä. Tämä on luonnollinen askel yhteistyön kehittämisessä, PBECin johtaja Manu Sidiropoulos sanoo.

Uusi toimintamalli lisää joustavuutta

Florennesin lentotukikohta kertoo verkkosivuillaan, että uusi toimintamalli varmistaa F-16-hävittäjien operationaalisen toimintavalmiuden ja antaa joustavuutta henkilöstön käyttöön.

Ilmavoimien huoltohenkilöstöä siirtyy tulevina vuosina eläkkeelle. Samaan aikaan Belgia valmistautuu ottamaan käyttöön uusia F-35-hävittäjiä, joiden huoltoon tarvitaan henkilöstöresursseja.

Patrian F100 -moottoreiden korjauksia tekevä toimipiste sijaitsee Liègen kaupungissa. Moottorimoduulit irrotetaan koneista lentotukikohdassa ja ne toimitetaan Patriaan toimenpiteitä varten. Moduulien irrottamisesta ja asentamisesta takaisin vastasivat aiemmin ilmavoimien mekaanikot, mutta nyt näistä työvaiheista vastaa Patria.

– Uudessa toimintamallissa työskentelee tällä hetkellä neljä Patrian työntekijää, mutta neljä uutta mekaanikkoa aloittaa työskentelyn kuluvan vuoden syyskuussa ja seuraavat neljä uutta mekaanikkoa vuonna 2022.

Vastaava palvelu kiinnostaa muitakin maita

Patria toimii Florennesin lentotukikohdassa yhdessä toisen belgialaisen ilmailuteollisuusyrityksen SABCAn kanssa, joka on vastannut pitkään muun muassa F-16-hävittäjien korjauksista.

Uusi toimintakonsepti ja puolustusvoimien laajeneva yhteistyö yritysten kanssa on saanut Belgiassa runsaasti myönteistä huomiota. Siitä ovat uutisoineet muun muassa maan johtava talouslehti L´Echo, maan suurin ranskankielinen lehti Le Soir ja paikalliset televisiokanavat.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun yritykset pääsevät työskentelemään lentotukikohdan sisäpuolella Belgiassa, Sidiropoulos huomauttaa.

Manu Sidiropoulos uskoo, että hyväksi osoittautunut toimintakonsepti kiinnostaa myös muiden maiden ilmavoimia.

– Belgian tavoin monien muidenkin maiden puolustusvoimat ovat samojen haasteiden edessä, kun osaajia siirtyy eläkkeelle, mutta kriittiset toiminnot on kuitenkin turvattava. Patrialla on hyvät mahdollisuudet myydä lisäpalvelua myös muihin maihin. Toimintamalli on osoittanut toimivuutensa myös Belgiassa, mikä on meille arvokas referenssi.

Mitä pidit artikkelin sisällöstä?

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit