Kun Ilkkaa pyydettiin kirjoittamaan tarina, hän totesi: ”No tästähän tulee väkisinkin juttu työurasta, jossa Patria on ollut vahvasti mukana monestakin syystä, vieläpä useampaan kertaan.”
Teksti ja kuvat: Ilkka Istukaissaari
Elettiin elokuuta -88, kun sain tietää, että Linnavuoreen, silloiseen Valmet Lentokoneteollisuuteen haettiin asentajia. Olin enemmän kuin kiinnostunut, ja valmistelin huolellisesti hakupapereitani. Elättelin toiveita, josko sitä pääsisi vaikka haastatteluihin saakka, koska jo silloin olin ehtinyt hankkimaan monipuolista kokemusta eri tehtävistä.
Olin valmistunut Pirkanmaan Ammattikoulusta autopeltisepän opintolinjalta 1984. Pääsin töihin heti seuraavana päivänä Volvo-Autoon Lakalaivaan Tampereelle. Ensimmäinen tehtäväni oli tehdä Lokomolle 80 kappaletta nosturiauton hyttejä, jotka modifioin silloin uusista Volvo Globetrotterin korotetuista hyteistä. Rälläkällä katto pois ja profiiliputkesta sekä 0,75 millin pellistä, lähes käsityönä piti uudet katot valmistaa, jotta nosturin puomi saatiin riittävän alas. Kaikki valmistuneet nosturit menivät tuolloin Siperiaan Neuvostoliittoon. Olin silloin jo 18-vuotta eli ainakin viranomaisnormien mukaan ihan aikuinen mies. Siellä tuli viihdyttyä ja tehtyä kuorma-autojen kolari-, korjaus- ja huoltotöitä, sekä välillä myös suoritettua varusmiespalvelus Ilmavoimien Teknillisessä koulussa Hallissa. Parasta armeija-ajassa oli, kun pääsin Kuopion Rissalaan Hawk-lentueeseen ja sieltä edelleen potkurikoneiden puolelle. Siellä piti myös saada A- ja B-luvat, jotta pystyi lennättämään ja huoltamaan operatiivisessa tehtävässä olevia koneita. Silloin koneina olivat Valmet Vinka, Piper Chieftain yhteyskoneena ja pikkuruinen Cessna, olisikohan ollut 172. Meillä oli siellä vanhassa puukaarihallissa aivan loistava, pieni porukka töissä. Muutama sotilas ja minä. Hienoja aikoja nekin.
Töihin lentokoneteollisuuteen
Mutta sitten, silloinen Linnavuoren yksikön päällikkö Jaakkolan Ilkka, jonka tiesin entuudestaan lähinnä hänen hyvistä suorituksistaan RR-radoilta, otti minut haastateltavakseen. Tämä johti käsien paiskaamiseen ja työt Linnavuoressa aloitin siis elokuussa -88. Haluan tässä tuoda esille, että silloin koulutushaarat ja kriteerit olivat hyvin erilaisia, haettaessa esim. lentomoottoritöihin. Silloin katsottiin vahvuutena, kun oli tekninen koulutus ja pysyi ns. avaimet kädessä. Nykyäänhän meillä on pitkälti erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä. Työelämä lentävän kaluston, koneen korjauksen, puhumattakaan ydinvoimateollisuuden huoltotoiminnassa, sertifioinnit ja alati kiristyvät normit ovat arkipäivää.
Aloitin työt Linnavuoressa korjaamolla, missä silloin tehtiin Hawk, Draken ja Mig -koneiden moottoreiden osien korjaustoimintaa, loppukokoonpanoa ja lopuksi koekäytöt, aivan kuten nykyistenkin mallien kohdalla. Mutta se todellakin oli aivan erilaista touhua kuin nykyisten ns. moduulimoottoreiden korjaaminen - niin hyvässä kuin pahassakin. Kuitenkin itse pidin paljon luovasta työstä, missä piti nyhjäistä tyhjästä, kuten esim. AD-1008 -polttokammion ulkorungon kuumalujan Sermetel W -pinnoitteen levittäminen. Kuulostaa helpolta. Ei ollut, ainakaan alkuun. Ei ollut tietoa ilmankosteuksista, lämpökäsittelyistä, sähkönjohtavuuksista, eikä mistään muustakaan. Erehdyksistä voittoon ja ne pinnoitteet ovat niissä vielä tänäänkin.
GE:n uuskokoonpanoja tehtiin 90-luvun puolenvälin jälkeen, ja jonkin aikaa niissä itsekin olleena, jutuilleni tuli mies merimoottorista eli Diesel-osastolta. Tuo kaveri on Martikaisen Erkki, nykyäänkin vielä huoltoinsinöörinä työskentelevä herrasmies. Hän kysyi kiinnostustani tulla dieselmoottorihommiin. Liekö syynä ollut touhuamiseni kilpa-autojen ja mäntämoottorien parissa, vai mikä! Olin otettu, ja vastasin kutsuun myöntävästi. Nekin vuodet koin erittäin mielenkiintoisina, niin töiden, kuin myös työyhteisön suhteen. Olin enemmän tai vähemmän kaikkien moottorimerkkien kanssa tekemisissä, niin merivoimien laivoilla, tielaitoksen lautoilla, ydinvoimaloissa kuin myös pienimmissä yhteysaluksissa. Toki, jopa mukaviakin kommelluksia välillä sattui. Kerrankin olimme poikaporukalla huoltohommissa Upinniemessä, ja kohteena oli tuolloin Tuima-luokan, Neuvostoliittolaisvalmisteisella kolmella M 504, 56-sylinterisellä tähtimoottorilla varustettu ohjusvene. Tuo moottori oli aikoinaan suunniteltu pommikoneen moottoriksi. Yhden moottorin tehopainosuhde kohdillaan vielä tänäänkin, painoa n. 5000 kg. tehoa n. 5000 hv. Niin, olin sitten huollon siinä vaiheessa säätämässä aivan viimeisimpien sylinterien venttiilin välyksiä peilien ja tulkkien kanssa ja piti lähteä pois sieltä pilssistä. En muuten päässyt eteen, enkä taakse. Kuuntelin vain laineiden lotinaa veneen ulkopuolelta, noin kaksi metriä ylempää. Mietin, että mitäs jos tulee vettä pirttiin…no eihän sitä tietenkään tule, mutta ajatukset laukkaa välillä. Kollegani Koskisen Tomi repi minut pois sieltä putkien ja palkkien välistä. Laivoilla ja jahdeilla työskennelleet kyllä tietävät, mitä tarkoitan.
Keikkaa pukkaa
90-luku oli muutenkin kohdallani varsin tapahtumien täyteistä aikaa. Tein kolmella verokortilla hommia. Päivät kuluivat moottoreiden parissa, yöt aamun tunneille usein tanssiorkesterin solistina. Parhaimmillaan oli kahdeksan keikkaa viikossa, yli sata keikkaa vuodessa. Ja silloin jo tanssiravintolat ja kuppilat olivat auki aamuun saakka. Vain lavoilta pääsi joskus ihmisten aikoihin kotimatkalle. Muistan kerrankin, olimme menossa legendaariseen Tanssiravintola Kaijakkaan Tampereelle keikalle. Ensin treenattiin tunnin verran uudet kipaleet läpi, sen jälkeen kamat autoon ja nopeasti pelipaikoille. 20.00 alkoivat pelit soimaan, ja lopetimme aamulla 03.30. Lauloin sinäkin iltana 9x45 min., pääosin tupakan savussa. Noh, itse en ole eläissäni sätkää imaissut. Sitten jokusia mainoskuvauksia telkkariin ja lehdistöön. Välillä oli hässäkkää, kun vaihteli lähes lennossa salivehkeitä ja pukupusseja. Kuntosali oli, ja on yhä kirkkoni. Se ei petä, eikä jätä Ilkkaa. Siellä se odottaa rauta kylmänä nöyrää vääntäjää. Ai niin, ajoin noihin aikoihin vielä rallicrossia SM-tasolla. Toki, taloudelliset puutteet koitettiin paikata hanskalla, niin ajamisessa, kuin auton rakentamisessakin.
Lisää haasteita
Mutta vuosikymmenen aivan lopuilla, aloin miettiä, että jotakin kivaa haastetta pitää keksiä. Olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut rauhanturvaajatehtävistä ja mieluusti jotain tekniikkaa saisi olla mukana. Pidin lähes mahdottomana pääsyä ko. komennukseen, olinhan jo ehtoopuolella. Tuolloin maksimi-ikä olikin juuri tuo ikäni, eli 35 vuotta. Pääsin kuin pääsinkin ja vielä korjaamolle Libanoniin. Siellä pääosin kalustona oli ”talon tuote” Pasi XA-180. Vaunuja oli todella paljon, UNIFILin alueella yli sata. itse asiassa juuri vuonna 2000, kun olin palveluksessa, noudimme viitisenkymmentä Pasia Beirutin satamasta. Vaunut oli peruskorjattu Hämeenlinnassa ja ne lennätettiin Antonov-124 koneella Pirkkalan kentältä. Työtehtäviä oli kyllä ihan riittävästi, pääosin jarruhuoltoa, jakovaihteisto- ja osin moottoriongelmiakin, johtuen vuoristoisesta maastosta sekä vääränlaisesta käytöstä. Kansallisuuksia oli paljon ja on aina rikastuttavaa tutustua uusiin persooniin ja sitä myöten erilaisiin kulttuureihin. Toimin myös paloykkösenä eli tulipalohommat ja niihin kuulunut kalusto olivat vastuullani.
Takaisin Patriaan
2001 toukokuussa tulin takaisin Suomeen ja siis toisen kerran takaisin Linnavuoreen. Nimihän oli jo tuohon aikaan Patria, vaikka välissä nimi oli ollut Finavitec. Taisin olla siihen aikaan Diesel-osaston listoilla ja meitä oli silloin useampia henkilöitä tekemässä mm. Embraer-145 matkustajakoneen runko-osien valmistusta ja kokoonpanoa. Monet olivat myös pitkän pätkän tekemässä juurikin noita runkohommia Kuorevedellä. Puhuttiin, että WTC-iskut olisivat olleet päätepiste tuon työn loppumiselle.
Nimihän oli jo tuohon aikaan Patria, vaikka välissä nimi oli ollut Finavitec.
Työtarjous Kuwaitista
Jatkoin töitä moottoreiden parissa, mutta 2002 sain erittäin mielenkiintoisen työtarjouksen Kuwaitista. Minun oli helppo lähestyä korkealle arvostamaani Diesel-osaston päällikköä Tammisen Seppoa, koska hänen kanssaan oli helppo keskustella tehtävästä, jota minulle oli tarjottu. Kiitokset hänelle siitä, että hän näytti vihreää valoa ja jopa oikein kannusti lähtemään. Se oli huoltoteknikon nimikkeellä oleva posti. Vastuualueena oli Kuwaitin, nopeakäyntisten dieselien, MTU-brändin alla olevien niin moottoreiden huolto-, varaosa- kuin takuuasioiden hoitaminen. MTU-osasto oli vain pala, suuresta Mercedes-Benz -organisaatiosta, johon kuuluivat niin henkilö- kuin kuorma-autojenkin edustus. Perheyritys Al Bisher& Al Kazemissa oli n. 500 työntekijää. Suurimmat asiakkaani olivat Kuwait Coast Guard, Kuwait Fire Brigade, yksityiset jahdit ja suuremmat genset-generaattorit sekä öljynjalostamot. Suurin jahti, jossa työskentelin, oli 100 jalkainen, varustettu kolmella MTU V16 2000 -moottorilla. Se on noin 33 metrinen, jos jotakuta paatit kiinnostaa! Kuwaitissa alkoi sotatila muutama kuukausi saapumiseni jälkeen. En aikonut maasta poistua lainkaan, mutta lähimmäiset olivat huolissaan. Olin monesti konehuoneessa, kun pillit alkoivat soida. Kun tein sieltä poislähtöä, lentokone otettiin platalta kolme kertaa pois. Irakista tuli ns. kiinalaisia silkkiohjuksia paikallisiin ostoskeskuksiin. Ne pystyvät lentämään vain noin kaksi metriä merenpinnan yläpuolella eli eivät juurikaan näy tutkassa. Okei, kirjojahan näistä muistoista voisi kirjoittaa, mutta loppuu palstat…! Kuwaitin sopimukseni oli kolmivuotinen. Se päättyi siis 2005, enkä sitä enää jatkanut.
Tarkastajan pesti Linnavuoresta
2005 jälleen paluu tarkastajan tehtäviin Linnavuoreen, missä oli juuri alkanut GE-moottorin jälkipolttimen modifiointi. Siinä oli yhteistyössä niin Ilmavoimien, Volvo Aeron (nykyisin GKN), RUAGin kuin tietysti Linnavuoren omaakin väkeä.
Taas mennään suuntana pohjoinen
Vuonna 2007 kuitenkin mietin tosi pitkään, mihin ratkaisuun päätyisin. En tässä lähde erikseen sen syvemmin avaamaan, miksi tämä on kohdallani tällaista ollut, että eikö paikallaan voisi pysyä..?! Mutta arvaattekin varmaan, mikä muu miestä kuljettaa kuin työ?
Jälleen tuli lähdön hetki. Eihän siihen päätökseen helposti päädy, että myydään juuri ostettu uusi asunto, jätetään hyvä työpaikka, ystävät ja kaverit jäävät 650 kilometrin päähän, koska muuttaisin Tornioon. Eikä olisikaan jäänyt, mutta sain varsin hyvän työtarjouksen, mikä oli aika kova juttu autopeltisepälle. Menin huoltokoordinaattoriksi Havator Oy:n. Pohjoismaiden suurin mobiilinostureiden toimija. Siihen aikaan yhtiössä oli tuhansia saksilavanostimia, kuukulkijoita ja yli kolmesataa eri kokoista mobiili- ja telanosturia, satamanostureita niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin, mm. Pohjoismaiden suurin nosturi. Henkilökuntaa yli 500 ja liikevaihtoa yli 100 milj.€. Esimiehenäni oli konserninjohtaja ja pääomistaja Erkki Hanhirova, myöhemmin toimitusjohtaja. Vastuu huoltotoiminnasta oli minulla, joten voitte vain kuvitella mitä kaikkea työ piti sisällään. Olen ikuisesti kiitollinen mm. edellä mainituille henkilöille siitä, että olen nöyrästi saanut mahdollisuuden työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ilmeisesti ainakin osittain ansainnut luottamustakin.
Neljäs kerta toden sanoo?
Vuonna 2012 tulin tuoltakin reissulta ”takaisin kotiin” eli Patriaan ja Linnavuoreen. Tarkastajan tehtäviin moduulikorjaamolle jälkipoltin osastolle. Asentajat Myllymaan Hannu, Hannulan Arto ja Mäkisen Markku ja allek. tarkastajina. Meillä siinä juttu lensi, mutta hommatkin hoidettiin. Asiallinen porukka. Työskentelen nykyisin laitekorjaamolla asiantuntijatehtävissä. Vuodenvaihteessa, mikäli kaikki natsaa, tulee yhtiössä 25 vuotta täyteen, vaikka välillä on mennyt kymmenisen vuotta noissa muissa hommissa. Tämä on siis jo neljäs kerta, kun olen tullut Patriaan töihin. Viimeksi kyllä kysyttiin, että meinaatko pysyä talossa? Vastasin, että kyllä vakaa aikomukseni näin on koittaa tehdä.
Vuonna 2012 tulin tuoltakin reissulta ”takaisin kotiin” eli Patriaan ja Linnavuoreen.
Itse näen niin, että ihmisen elämä on vain matka jostain jonnekin ja juuri se matka, on se juttu. Totta kai siellä matkalla pitää saada jotain valmistakin. Suurimpina asioina ja hetkinä pidän eri työtehtävissäni tapaamiani ihmisiä, keiden kanssa olen saanut olla tekemisissä. Niin täällä kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Toki, monta paikkaa ja teknistä kapinetta on tullut puserreltuakin ja ongelmia ratkottua. Jos en itse pysty, mikä monesti on jopa mahdollista, on velvollisuuteni ollut hommata tietoa tai tekijöitä, jotta homma ei missään nimessä jää pöydälle.
Meillä on yhteinen tekijä työnantajamme Patria. Meitä on aika paljon, monenlaisissa eri tehtävissä, erilaisissa haasteissa. Suurin voimavara, mitä meillä on, olemme me ihmiset, tekijät. Minun on ollut aina jotenkin helppoa tulla tänne Linnavuoren luolaan, täällä on ollut aina hyvä porukka. Alan olla jo vanhimmasta päästä ja on kiva nähdä, kun nuoremmat ja fiksummat jatkavat näitä juttuja.
Haluankin tässä yhteydessä toivottaa sata vuotiaan Patrian koko henkilöstölle lämpimät terveiset!
