Teksti: Matti Käkelä, Hirvenhiihtokilpailun organisaatiosta, yleensä lähettäjä ja lähtöalueen valvoja. Kuvat: Patria
Insinööri Martti Helmivirta toimi lentokonetehtaan puolelta kilpailun johtajana ja Ilmavoimien Teknillisen koulun liikuntakasvatusupseerit Markku Leppämäki ja myöhemmin Pertti Mörö vastasivat hiihtolatujen tekemisestä sekä ampuratatoiminnasta ja hirvenpäiden sijoittelusta maastoon etäisyyden arviointia varten.
Kilpailun lajeina olivat hiihto, ammunta ja etäisyyden arviointi (lyhyt ja pitkä matka). Näistä lajeista muodostui yhteispisteet Martti Helmivirran laskeman kaavan mukaisesti. Elettiin 1980-lukua
ja tällöin ei vielä tunnettu käsitteitä strateginen kumppanuus, työhyvinvointi tai verkostoituminen, mutta tämä tapahtuma oli kaikkea tätä. Vuorineuvos Matti Kankaanpää osallistui tähän kilpailuun myös vuosittain kuten Ilmavoimien silloinen komentaja, kenraaliluutnantti Rauno Meriökin. Kilpailuun osallistui yhteensä noin 30 henkilöä molempien organisaatioiden johdosta.
”Kaikki hyvä ei aina synny ja kehity pelkästään palavereissa ja työpöydän takana”, totesi kenrl Meriö.
Kilpailuun valmistautuminen ja numerolapun kiinnittäminen rintaan kirvoitti mielet ajoittain aika vakaviksi, vaikka lähtökohtaisesti itse kilpailu toimi vain välineenä organisaatioiden yhteistyön ja -hengen tiivistäjänä. Suksien voitelun ja aseiden kohdistamisen aikana puheensorina välillä yltyi ja siinä ohessa puhuttiin niin vapaa-aikaan kuin työhönkin liittyviä asioita. Lentokonetehtaan johdon väestä kuoriutui ammattimaisen työasenteen takaa myös hyvää huumoria ja leikkimielimielisyyttä, joka päivittäisessä työssä ei välttämättä näkynyt. Kilpailun jälkeen tapahtuma huipentui palkintojen jakoon siten, että tuloksia lähdettiin purkamaan joukon keskivaiheilta. Ennen lopullista tuloksen julkistamista jäljellä oli vain kaksi kilpailijaa, voittaja ja viimeiseksi sijoittunut, tämä oli aina hetki, joka veti koko joukon hyvin hiljaiseksi. Kilpailun viimeksi jääneelle nimittäin annettiin mullinsarvet, joita piti pitää päässä tapahtuman loppuun saakka. Ainakin kerran sarvet sitten päätyivät ilmavoimien komentaja Rauno Meriölle ja tästähän syntyi iloa ja naurua sekä juttua koko loppuajaksi ja varmaan vuoden myöhemmillekin päiville.
Voin hyvin kuvitella miten tämä hirvenhiihto yhtenä pienenä tapahtuma lujitti niin asiakkaan kuin palveluntuottajan eli lentokonetehtaan ja Ilmavoimien välistä luottamusta. Kenraaliluutnantti Rauno Meriö totesikin, että kaikki hyvä ei aina synny ja kehity pelkästään palavereissa ja työpöydän takana. Tämä hieno oivallus antoi molempien organisaatioiden johdolle hyvän tavan tavata ilman kravatteja, vähän leikkimielisen kilpailun merkeissä.