2.5.2019
Ohjelmistosuunnittelija Tuomo Leskinen päivittää Hawk-suihkuharjoituskoneita vastaamaan modernin lentäjäkoulutuksen tarpeita.

  Toistakymmentä vuotta ohjelmistosuunnittelijana työskennellyt Tuomo Leskinen on löytänyt Patriassa uuden näkökulman työelämään. – Työ Suomen puolustusta tukevassa yrityksessä on aivan eri juttu kuin pörssiyrityksen voitontavoittelu. Tunnen, että täällä teen työtä, jolla on merkitystä. Leskinen tuli loppuvuodesta 2017 mukaan Hawkien LVC-päivityshankkeeseen (linkki artikkeliin),  jossa pitkään palvelleille koulutuskoneille ladataan uusilla toiminnallisuuksilla lisää käyttöikää.

Tuttua ja uuden opettelua

Kuopiossa Savonia-ammattikorkeakoulun elektroniikan koulutusohjelmasta vuonna 2005 valmistunut Leskinen on nähnyt alan voimakkaan kehityksen. – Langattomuus ja liitettävyys on nyt kaikkialla, kun kaikki laitteet ovat yhteydessä toisiinsa. Bluetooth, ethernet, wifi ja muut langattomat yhteydet voidaan toteuttaa todella pienillä laitteilla. – Prosessoritehojen kasvu on toinen iso asia, kun pienissä mikro-ohjaimissa on samat tehot kuin vähän yli kymmenen vuotta vanhoissa tietokoneissa. Sulautettujen mikrokontrollien perusasiat ovat kuitenkin pysyneet samoina. C- ja C++-kielellä tehdään edelleen töitä. Jo aiemmin erilaisten sulautettujen järjestelmien parissa töitä tehnyt Leskinen hyppäsi Patria-pestin myötä uudenlaisten laitteiden ja ohjelmistojen pariin. Kaikesta aiemmin opitusta on kuitenkin ollut hyötyä.

Monipuoliset tehtävät

Hawkin LVC-tiimissä työskentelee kymmenkunta asiantuntijaa tiiviissä yhteistyössä. Ohjelmistokehityksen lisäksi Leskisen tehtäviin kuuluu jonkin verran ohjelmistotestausta, vikailmoitusten selvittelyä sekä Hawkien fyysisiä ohjelmistopäivityksiä. Osa päivityksistä tehdään koneiden huoltojen yhteydessä Hallissa, mutta osa mennään tekemään lennostoihin. Tavoitteena on, että päivitykset tehdään kaikkiin koneisiin mahdollisimman samanaikaisesti. Suuri määrä kolmikirjaimisia lyhenteitä oli Leskiselle suurin haaste uuden työn oppimisessa. – Eri järjestelmissä on osajärjestelmiä, joilla kaikilla on outo kirjainyhdistelmä nimenään.  Tehtävätietokone on meille kuitenkin tärkein asia ja sen osajärjestelmät pitää tuntea. Oppimista auttaa se, että kaikki asiat on dokumentoitu todella hyvin. Vaikka työ on pääasiassa Patrian Hallin toimipaikassa, vievät ohjelmistokehittäjän tehtävät Leskisen ajoittain Pirkkalaan, Ilmasotakoululle Tikkakoskelle ja aina sinne, missä koneet kulloinkin ovat.

Miesluola olla pitää

Leskisen vapaa-aikaan kuuluu monipuolinen valikoima harrasteita. Talvella tie vei Himoksen ja Jämsän lumille. Potkunyrkkeily, laskettelu, kuntonyrkkeily ja kuntosali tuovat vaihtelua. Tällä hetkellä suurimpana haaveena siintää omakotitalo, jonka varusteisiin kuuluu iso autotalli. – Sellainen miesluola pitää olla, missä voin räplätä noita päriseviä vehkeitä. Kymmenen vuotta sitten ostin kesäautoksi Nissan 300ZX vuodelta -93, jossa on tuplaturbot ja totta kai manuaalilaatikko. Se on sellainen auto, joka ei tule kovin usein kadulla vastaan, Leskinen sanoo hieman ylpeyden sävyä äänessään.  

Mitä pidit artikkelin sisällöstä?

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit