Tulosta

Kolmannella vuosineljänneksellä oli kolme kohokohtaa: Esa Rautalinko aloitti Patria-konsernin toimitusjohtajana, Patria teki kolmevuotisen sopimuksen Turkish Airlinesin kanssa lentäjien koulutuksesta ja Patrian modulaarinen panssaroitu ajoneuvo AMVXP valittiin noin vuoden kestäviin kenttätesteihin Japaniin tarjouskilpailun perusteella. Taloudellinen tulos jäi vaatimattomalle tasolle.

Avainluvut 1-9, 2019 Patria

KTM Esa Rautalinko, 56, aloitti Patria-konsernin toimitusjohtajana heinäkuun alussa 2019. Hänen johdollaan Patria vahvistaa palveluliiketoimintaansa ja kansainvälistymisstrategiaansa sekä jatkaa niiden toteutusta.



”Patria on merkittävä toimija Suomen puolustusteollisuudessa ja Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani. Olen vaikuttunut vankasta osaamisestamme puolustusteollisuuden laajoilla markkinoilla. Olen varma siitä, että sekä tarjoamamme tuotteet, palvelut ja teknologiat että yli 3 000 ammattilaistamme ovat vahva perusta kumppanuudelle niin Suomessa kuin myös kansainvälisille asiakkaille”, sanoo Rautalinko.



Patria-konsernin tulos tilikauden ensimmäisten kolmen vuosineljänneksen jälkeen oli vaatimattomalla tasolla liikevaihdon ollessa 341,6 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 0,8 miljoonaa euroa. Tulosta rasitti tiettyjen kansainvälisten kauppojen viivästyminen. Omavaraisuusaste oli 41,9 % ja nettovelkaantumisaste 71,9 %. Konsernissa jatketaan panostuksia toiminnan tehokkuuteen.



Ensimmäiset kolme vuosineljännestä 2019



Tammikuussa Patria ja Puolustusvoimat allekirjoittivat sopimuksen alkeis- ja peruslentokoulutuksen palvelusta. Sopimus sisältää lentokoulutuksen lisäksi koulutuksen edellyttämän kaluston ylläpidon.



Helmikuussa Patria teki sopimuksen kazakstanilaisen Air Astanan kanssa lentoyhtiön uusien lentäjien kouluttamiseksi vuoteen 2022 asti.



Helmikuun lopussa Patria kertoi olevansa mukana Sitran ja HUSin kumppanuushankkeessa, jossa etsitään tapaa siirtää potilaan antaman luvan perusteella tietoa potilaan ja ammattilaisen välillä. Patrian rooli on tukea hanketta tietojärjestelmien kyberturvallisuuden varmistamisessa.



Huhtikuussa Patria ilmoitti siirtävänsä nykyisin Pirkkalassa yksimoottorisella DA40-kalustolla toteutettavan alkeislentokoulutuksen osuuden Espanjan Córdobaan. Pirkkalaan jää siviiliohjaajiakoulutuksen teoria- ja simulaattorikoulutus sekä DA42-koneella annettava monimoottori- ja mittarilentokoulutus.



Senop ja Suomen puolustusvoimien logistiikkalaitos solmivat aiesopimuksen maavoimien pimeätaistelukyvyn kehittämiseksi. Kehitysyhteistyön tavoitteena on tuottaa Puolustusvoimille hankintavalmius kotimaisille pimeätaisteluvälineille, joissa yhdistyvät korkea suorituskyky, huoltovarmuus, kustannustehokkuus sekä yhteensopivuus nykyisen ja tulevaisuuden taistelijan varustuksen kanssa. 



AIM Norway -yrityskauppa (Aerospace Industrial Maintenance Norway AS) saatiin päätökseen. Yhtiön omistavat nyt puoliksi Kongsberg Defence & Aerospace AS (KDA) (50,1 %) ja Patria (49,9 %). AIM Norway vastaa Norjan ilmavoimien lentokoneiden ja helikoptereiden huolloista, kunnossapidosta ja päivityksistä.

Hankinta on Patrialle luonteva seuraava askel, sillä yhtiö on jo pitkään tuottanut Norjan puolustusvoimille NH90- ja Bell 412-helikoptereiden huoltoja.



Kesäkuussa Patria osti Belgium Engine Center SPRL (BEC) -yrityksen koko osakekannan norjalaiselta AIM Norwaylta. BEC on sotilaskoneiden moottoreiden huoltoon, korjauksiin ja kunnossapitoon keskittynyt yritys – erikoisalueenaan Pratt & Whitney F100-moottorit, joita käytetään F-15 ja F-16-lentokoneissa maailmanlaajuisesti. Yritys tuottaa myös näiden moottoreiden osalta materiaalipalveluita. BECin päätoimipiste sijaitsee Herstalissa Liegen ulkopuolella Belgiassa ja se työllistää noin 90 henkilöä. Hankinta on keskeinen osa Patrian kansainvälisen huolto- ja elinkaaritukitoiminnan kasvustrategian toteuttamista, jossa painopistealueena on erityisesti Eurooppa.

 

Patria kertoi ratkaisustaan Suomen etälennonjohtojärjestelmäksi. Tuote pohjautuu Kongsberg Defence & Aerospace -yhtiön Norjassa jo käytössä olevaan tuotteeseen. Patrian tekninen kyvykkyys, toimiva yhteistyö eri viranomaisten kesken ja koko maan kattava huoltoverkosto tukee järjestelmän käyttöönottoa ja huoltovarmuutta varmistaen käytettävyyden myös poikkeusolosuhteissa.

 

Patria Belgium Engine Center SRL solmi Tanskan puolustusministeriön alaisen hankinta- ja logistiikkalaitoksen kanssa seitsemän vuoden sopimuksen Tanskan Ilmavoimien F16-laivueen moottorihuollosta niiden elinkaaren ajaksi.

 

Kesäkuussa Patria allekirjoitti sopimuksen Leonardo Helicoptersin kanssa Norjan poliisin uusien AW169-helikoptereiden huollosta, korjauksista ja ylläpidosta. Työt toteutetaan Oslossa, Gardemoenin lentokentällä. Sopimus on tehty 10 vuodeksi.



Syyskuussa Patria teki kolmevuotisen sopimuksen Turkish Airlines -lentoyhtiön kanssa uusien lentäjien kouluttamiseksi.  Patrian koulutusosuudet kestävät 14 kuukautta sekä Córdoban että Pirkkalan koulutuskeskuksissa. Siviililentokoulutus on vahvassa kasvussa, ja Patria vahvistaa lentokoulutuskalustoaan vastaamaan tarvetta. Patria on panostanut moderniin lentokalustoon ja vastikään vastaanottanut kaksi DA40 NG -lentokonetta.



Patrian modulaarinen panssaroitu ajoneuvo AMVXP valittiin Japaniin noin vuoden kestäviin kenttätesteihin tarjouskilpailun perusteella. Japanin puolustusministeriö ostaa Patrialta testeihin kaksi ajoneuvoa. Testeihin on valittu myös kahden muun yrityksen ajoneuvot. Lopullinen päätös varsinaisesta hankinnasta tehdään testien jälkeen.



Lokakuun lopussa Patria ilmoitti aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut Land-liiketoiminassa. Neuvottelut koskevat 270 henkilöä Hämeenlinnassa ja Tampereella. Neuvottelujen taustalla ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt johtuen merkittävien myyntihankkeiden siirtymisistä.



Ensimmäisten kolmen vuosineljänneksen aikana Patria osallistui IDEX 2019 -messuille Abu Dhabissa, Rotocraft & Unmanned Systems Asia -tapahtumaan Singaporessa, XPONTIAL 2019 -tapahtumaan Chicagossa ja DSEI-tapahtumaan Lontoossa.



Loppuvuoden näkymät



Patria jatkaa edelleen palveluliiketoimintansa kansainvälistymisstrategian vahvistamista ja toteuttamista sekä toimintojensa tehokkuuden lisäämistä. Merkittävä kotimainen HX-hanke, jonka tavoitteena on korvata nykyinen Hornet-kalusto uusilla hävittäjillä, jatkuu. Patria neuvottelee valmistajien kanssa teollisesta yhteistyöstä, joka on erittäin tärkeä ja mittava mahdollisuus Patrialle.



Lisätietoja:

Ville Jaakonsalo
, talousjohtaja puh. 0500 881 070, [email protected]

 

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen, lentokoulutuksen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa. Toimipisteitä on Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Vuonna 2018 Patrian liikevaihto oli 476,1 miljoonaa euroa, ja konsernissa toimii 2 800 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50.1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49.9 %). Patria omistaa 50 % norjalaisesta Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden. www.patria.fi