Tulosta
Patrian avainluvut Q2 2021

Patrian avainluvut Q2 2021

Vuoden 2021 ensimmäinen vuosipuolisko

  • Patria-konsernin liikevaihto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 251,4 miljoonaa euroa (255,5 miljoonaa euroa vuonna 2020).
  • Liikevoitto oli 20,8 miljoonaa euroa (11,2).
  • Omavaraisuusaste oli 39,6 % (35,9 %) ja nettovelkaantumisaste 70,3 % (90,3 %).
  • Patrian uusi kasvustrategia tähtää kunnianhimoiseen kasvuun vuoden 2025 loppuun mennessä. Mahdollisuuksien hyödyntämiseksi Patria on päättänyt siirtyä uuteen, kasvustrategiaa tukevaan toimintamalliin 1.1.2022 alkaen. Tähän liittyneet koko Patrian kattaneet yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen erinomaisella yhteistyöllä henkilöstöryhmien ja yhtiön kesken.
  • Patria teki Norjan Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen NDMA:n kanssa sopimuksen Sonac ACS -akustisten miinanraivausjärjestelmien toimittamisesta Norjan merivoimille.
  • Suomen ja Latvian yhteinen maavoimien liikkuvuutta parantavaa kehityshanke, johon on valittu Patrian 6x6 ajoneuvoalusta, etenee suunnitellusti. Latviassa järjestettiin toukokuussa demokiertue Latvian puolustusvoimille sekä yritysverkoston teollisuuspäivä. Latviassa luodaan parhaillaan kustannustehokasta toimitusketjua.
  • Millog sai merkittävän tilauksen liittyen Suomen puolustusvoimien CV9030-rynnäkköpanssarivaunukaluston elinjaksopäivitykseen.
  • Senop Oy sai Kongsberg Defence & Aerospace AS:ltä merkittävän vientitilauksen integroitujen tulenjohtokeskusten toimittamisesta kansainväliseen NASAMS-projektiin.
  • Patrian Land-liiketoiminta sai Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumissa Tasoluokituksen I – Maailman kärjessä -tunnustuksen, kun liiketoiminnassa saavutettiin 385 perättäistä päivää ilman työtapaturmia vuoden 2020 aikana.
  • Patrian siviililentokoulutuksessa sekä Aerostructures-liiketoiminnan metalliyksikössä aloitettiin kesäkuussa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut johtuen koronapandemian aiheuttamista taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Katsauskauden jälkeisiä tapahtumia

  • Osana Euroopan puolustusteollisuuden kehitysohjelmaa (European Defence Industrial Development Programme, EDIDP) Patria on valittu johtamaan puolustusteollisuuden konsortiota, joka kehittää tulevaisuuden panssaroituja alustoja ja päivittää nykyisiä maataistelukykyjen parantamiseksi. Konsortioon kuuluu 19 johtavaa puolustusyhtiötä eri EU-maista.
  • Patria on myös osallisena kolmen pohjoiseurooppalaisen valtion yhteishankkeessa, jonka EU on valinnut osana EDIDP-ohjelmaa kehittämään meri- ja ilmavalvontakyvykkyyttä. Jäsenvaltiot ovat Ruotsi, Suomi ja Viro.
  • Patria ja kazakstanilainen Air Astana tekivät jatkosopimuksen uusien lentäjien kouluttamiseksi lentoyhtiölle. Sopimus on voimassa vuoden 2023 loppuun saakka.
  • Puolustusvoimat tilasi valonvahvistimia ja lasertähtäimiä Senop Oy:ltä. Sopimuksen arvonlisäveroton arvo on noin 13,6 miljoonaa euroa.

Loppuvuoden näkymät

Patria keskittyy uuteen kasvustrategiaansa ja rakentaa uutta toimintamallia tukevaa organisaatiota syksyn aikana. Uuden toimintamallin tavoitteena on kehittää asiakaskeskeisyyttä sekä vahvistaa toiminnallista tehokkuutta ja taloudellista tulosta. Patrian luotettavat ja kustannustehokkaat elinkaaritukipalvelut sekä huippuluokan tuotteet ovat avainasemassa myös tulevaisuudessa asiakkaiden kalustojen vaaditun suorituskyvyn ylläpitämisessä kaikissa olosuhteissa.

Kotimainen HX-hanke jatkuu aikataulun mukaisesti ollen erittäin mittava mahdollisuus Patrialle.

Patria 6x6 -ajoneuvon kehityshanke Suomen ja Latvian kanssa etenee suunnitellusti, ja Patria odottaa ohjelman johtavan varsinaisiin ajoneuvojärjestelmähankintoihin vuoden 2021 aikana. On ennakoitavissa, että ohjelma kiinnostaa myös muita maita, jotka haluavat parantaa maavoimiensa liikkuvuutta.

Lisätietoja:

Ville Jaakonsalo, talousjohtaja, puh. 0500 881 070, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen, lentokoulutuksen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa. Toimipisteitä on Suomen lisäksi muun muassa Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Konsernissa toimii 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % norjalaisesta Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.