Tulosta
Patria-Avainluvut-2021

 

Kannattavuus hyvällä tasolla – vahva perusta tulevalle kasvulle

 

Talouskatsaus 2021

  • Patria-konsernin liikevoitto oli 61,2 miljoonaa euroa kasvaen 20,9 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna, ja liikevaihto oli 547,7 miljoonaa euroa.
  • Konsernin liiketoiminnan kannattavuus oli vahva jo toisena perättäisenä vuotena koronapandemiasta huolimatta.
  • Saatujen uusien tilausten arvo oli 588,7 miljoonaa euroa.
  • Omavaraisuusaste oli 41,3 % ja nettovelkaantumisaste 50,2 prosenttia.

Vuoden 2021 päätapahtumat

  • Patria lanseerasi uuden kasvustrategiansa, joka tähtää kunnianhimoiseen kasvuun vuoden 2025 loppuun mennessä. Lisäksi valmisteltiin uutta kasvustrategiaa tukevaa toimintarakennetta, joka otettiin käyttöön vuoden 2022 alussa. Tähän liittyneet koko Patrian kattaneet yhteistoimintaneuvottelut käytiin hyvässä yhteistyössä henkilöstöryhmien ja yhtiön kesken.
  • Päätös Suomen tulevista F-35-hävittäjistä on merkittävä mahdollisuus Patrialle, joka on ollut aktiivisesti mukana hankkeen valmistelussa puolustushallinnon ja HX-hankkeen tukena. Tärkeintä on ollut kotimaisen huoltovarmuuden ja kaluston ylläpidon varmistaminen sekä huolehtiminen siitä, että teollisen yhteistyön vaatimukset tulevat täytettyä. Tehty hävittäjähankintapäätös avaa Patrialle myös pääsyn globaaliin F-35-tuotantoketjuun.
  • Suomi ja Latvia allekirjoittivat yhdessä Patrian kanssa puitesopimuksen yhteisen 6x6-panssariajoneuvojärjestelmän tuotantovaiheen hallinnasta. Tämän lisäksi Latvia ja Patria allekirjoittivat toimitussopimuksen, joka käsittää yli 200 miehistönkuljetukseen tarkoitettua 6x6-ajoneuvoa, jotka on kehitetty yhteistyöohjelmassa mukaan lukien niiden tuki- ja koulutusjärjestelmät. Ajoneuvotoimitukset tapahtuvat vuosina 2021–2029. Myös Suomi ja Patria allekirjoittivat aiesopimuksen Suomen tulevasta sarjatoimituksesta.
  • Osana Euroopan puolustusteollisuuden kehitysohjelmaa (European Defence Industrial Development Programme, EDIDP) Patria valittiin johtamaan puolustusteollisuuden konsortiota, joka kehittää tulevaisuuden panssaroituja alustoja ja päivittää nykyisiä maataistelukykyjen parantamiseksi. Konsortioon kuuluu 19 johtavaa puolustusyhtiötä eri EU-maista.
  • Patria on myös osallisena kolmen pohjoiseurooppalaisen valtion yhteishankkeessa, jonka EU on valinnut osana EDIDP-ohjelmaa kehittämään meri- ja ilmavalvontakyvykkyyttä. Jäsenvaltiot ovat Ruotsi, Suomi ja Viro.
  • COVID-19-pandemialla oli merkittävä vaikutus Patrian siviililentokoulutukseen sekä Aerostructures-liiketoimintaan, minkä vuoksi näissä yksiköissä jouduttiin käymään koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Muun liiketoiminnan osalta pandemian vaikutukset olivat maltillisia.
  • Patria sijoittui toiseksi korkeimpaan B-luokkaan Transparency International Defence & Securityn korruptionvastaisen toiminnan tutkimuksessa.

Näkymät vuoteen 2022

Uuteen kasvustrategiaansa keskittyen Patria varmistaa uuden operatiivisen rakenteensa häiriöttömän käyttöönoton ja vahvistaa edelleen toiminnallista tehokkuuttaan sekä taloudellista tulostaan. Patrian luotettavat ja kustannustehokkaat elinkaaritukipalvelut sekä huippuluokan tuotteet ovat avainasemassa myös tulevaisuudessa asiakkaiden kalustojen vaaditun suorituskyvyn ylläpitämisessä kaikissa olosuhteissa.

F-35-päätöksen myötä neuvottelut teollisesta yhteistyöstä tiivistyvät valitun konetyypin puitteissa.

Patria 6x6-ajoneuvon kehityshanke Suomen ja Latvian kanssa etenee suunnitellusti, ja myös Ruotsi on ilmoittanut halukkuutensa liittyä mukaan ohjelmaan maavoimiensa liikkuvuuden kehittämiseksi.

Lisätietoja:

Ville Jaakonsalo, talousjohtaja, p. 0500 881 070, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen, lentokoulutuksen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa. Toimipisteitä on Suomen lisäksi muun muassa Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Konsernissa toimii 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.