Tulosta

Patrian talousjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Ville Jaakonsalo on päättänyt siirtyä työskentelemään Patrian ulkopuolelle. Hän jatkaa tehtävässään toistaiseksi ja lopettaa Patrian palveluksessa viimeistään marraskuussa 2024. Rekrytointiprosessi tehtävän täyttämiseksi on käynnistetty.   

”Kiitän Villeä lämpimästi sitoutuneesta työstä Patriassa sekä erityisesti Horizon 2025 -kasvustrategiamme ja uuden toimintamallimme onnistuneesta läpiviemisestä. Toivon Villelle mitä parhainta menestystä uusiin tehtäviin”, sanoo Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko

Mediatiedustelut ja lisätietoja

Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, Patrian viestintäjohtaja, puh. +358 50 557 3822, [email protected] 

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan elinkaarentukipalvelujen sekä teknologiaratkaisujen ja lentokoulutuksen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluja ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla ensisijainen kumppani kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa. Patrialla on toimipisteitä Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa, Alankomaissa, Virossa, Latviassa ja Espanjassa. Patria työllistää yli 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden. 
www.patriagroup.com