Patrian Global-divisioonasta vastaava, konsernin johtoryhmän jäsen Jukka Holkeri jää eläkkeelle
Patrian Global-divisioonasta vastaava, Patria-konsernin johtoryhmän jäsen Jukka Holkeri on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.6.2025 alkaen.
Jukka Holkeri on johtanut Patrian Global-divisioonaa vuodesta 2022. Hän aloitti Patrian palveluksessa vuonna 1988 ja on toiminut yli 36 vuoden ajan lukuisissa merkittävissä johtotehtävissä. Jukka Holkerilla on näinä vuosina ollut lukuisia merkittäviä tehtäviä konsernin palveluksessa käsittäen muun muassa liiketoimintayksiköiden johtotehtäviä, Patrian strategiaprosessista ja kehittämisestä vastaamisen sekä markkinoinnin ja myynnin johtotehtäviä.
"Kiitän lämpimästi Jukkaa hänen omistautuneesta, neljättä vuosikymmentä jatkuneesta urastaan Patriassa. Hän on ollut näkyvä henkilö yhtiössä edustaen Patriaa kansainvälisesti ja kotimaassa lukemattomissa yhteyksissä samalla edistäen Suomen ja Euroopan puolustusteollisuuden kehittymistä. Jukan merkittävä panos jättää pysyvän vaikutuksen Patriaan ja koko toimialaan", sanoo Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko.
Jukka Holkerin seuraajasta tiedotetaan erikseen.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen, teknologiaratkaisujen ja lentokoulutuksen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa. Patrialla on toimipisteitä Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa, Alankomaissa, Virossa, Latviassa ja Espanjassa. Konsernissa toimii yli 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.
www.patriagroup.com