Kristiina Metsäperä on nähnyt 20-vuotisella työurallaan Patrian kehityskaaren kansainväliseksi puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiöksi. Väliin on mahtunut hiljaisempia vuosia, mutta viime vuodet ovat olleet kiireisiä. Yhtiön liikevaihto ja tilauskanta kasvavat nyt vauhdilla etenkin ajoneuvohankkeiden vetäminä.
– Kasvu on tuonut tekemiseen aivan erilaisen draivin. Se näkyy käytännössä siinä, että työtehtäviin tartutaan ja viedään eteenpäin entistäkin tarmokkaammin, Metsäperä kertoo.
Olen nähnyt Patrian kehityskaaren kansainväliseksi puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiöksi, ja kasvu on tuonut uutta draivia työhön, sanoo Kristiina Metsäperä.
– Harvassa suomalaisessa yrityksessä on tällä hetkellä tällaista tilannetta. On ollut mahtavaa elää Patrian mukana niin hienoina kuin vähän vaikeampinakin aikoina. Oman työni rikkaus on ollut nähdä iso muutos.
Nousujohteinen ura Patriassa
Myös Metsäperän oma työura Patriassa on ollut koko ajan nousujohteinen. Työt alkoivat lentokoneiden rakenteiden valmistukseen liittyvissä projektitehtävissä Jämsän Hallissa ja jatkuivat edelleen ajoneuvohankkeiden parissa Hämeenlinnassa.
Johtotehtävissä Metsäperä aloitti aluksi projektipäällikkönä pienemmissä ja edelleen projektijohtajana suuremmissa hankkeissa. Uran seuraavassa vaiheessa hän vastasi Patrian ajoneuvo- ja asejärjestelmähankkeista, ja vuoden 2024 alusta hän on vastannut koko Patrian projektitoiminnasta.
– Patria on tarjonnut hyvät mahdollisuudet edetä uralla. Vastuu on kasvanut sopivasti asteittain hankkeiden koon ja entistä vaativampien tehtävien myötä.
Yhdessä saavutetaan parempia tuloksia
Kristiina Metsäperän nykyisessä tiimissä on 74 projektijohtajaa ja -päällikköä, jotka vetävät eri vaiheissa olevia hankkeita Patrian eri toimimaissa. Metsäperän työhön kuuluu myös tiivis yhteydenpito esimerkiksi tuotannosta, tuotehallinnosta ja myynnistä vastaavien patrialaisten kanssa.
– Kaiken lähtökohtana on yhdessä onnistuminen, sillä mikään organisaation osa ei pysty yksin sitä tekemään. Olen tutustunut valtavaan määrään patrialaisia, joiden kanssa en ole ollut aiemmin tekemisissä. Yhdessä pystymme viemään asioita eteenpäin entistä tehokkaammin.
Patriassa on hyvin erilaisia projekteja uusien tuotteiden toimittamisesta olemassa olevan kaluston modifikaatioihin ja ylläpitoon.
Patria saavuttaa parempia tuloksia yhteistyön ja hyvien käytäntöjen jakamisen kautta eri projektien ja tiimien välillä, korostaa Metsäperä.
– Hankkeet ovat erilaisia, mutta niiden hallinnassa on myös paljon yhteisiä piirteitä. Uusi toimintamalli auttaa vaihtamaan hyviä käytäntöjä ja kehittämään toimintaa entistä paremmaksi, Kristiina Metsäperä sanoo.
Uusi toimintamalli vauhdittaa kasvua
Kristiina Metsäperän työssä näkyy käytännössä Patrian uusi toimintamalli, joka on otettu käyttöön kunnianhimoisen kasvustrategian tavoitteiden saavuttamiseksi.
Patrian henkilöstöjohtaja Leena Orpo sanoo, että vuonna 2021 käynnistetyssä muutoksen suunnittelussa luotiin asiakaskeskeinen ja yhteisiä prosesseja sekä resursseja mahdollisimman tehokkaasti hyödyntävä toimintamalli, joka otettiin ensi vaiheessa käyttöön vuoden 2022 alusta ja seuraava vaihe vuoden 2024 alusta.
Uusi toimintamalli nopeuttaa kasvua ja edistää tehokkuuden, dynaamisuuden, kunnianhimon ja yhteistyön kulttuuria hyödyntäen kaikkien Patrian työntekijöiden asiantuntemusta, sanoo Leena Orpo.
– Kasvustrategian myötä meidän oli ryhdyttävä pohtimaan, millaisen työ- ja johtamiskulttuurin muutosta tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Perustaksi määriteltiin yhdessä neljä kulttuuripiirrettä: toimimme vaikuttavasti, dynaamisesti, kunnianhimoisesti ja yhdessä. Kulttuurin vahvuuksia olivat jo ennestään työntekijöiden vahva sitoutuminen yhtiöön ja motivaatio omaan työhönsä. Kunnianhimon tasoa oli kuitenkin nostettava kaikessa tekemisessä. Myös yhdessä tekemistä yli organisaatiorajojen oli syytä lisätä, Orpo kertoo.
Uudistukset ovat vaikuttaneet lähes jokaisen patrialaisen työhön. Konsernin aiempi liiketoimintarakenne purettiin. Tilalle luotiin yhtenäinen ja vahvoista ydintoiminnoista koostuva Patria.
– Uudessa toimintamallissa voidaan hyödyntää kaikkien patrialaisten osaamista laaja-alaisesti, Orpo tiivistää.
Esihenkilöillä tärkeä rooli muutoksessa
Esihenkilöiden rooli Patrian muutoksessa on keskeinen. Uudistuksen tärkeimpiä vaiheita oli kouluttaa esihenkilöt keskustelemaan, miten yhteinen toimintamalli ja kulttuuri näkyvät omassa yksikössä ja jokaisen työntekijän työssä.
Jarmo Hokkanen on työskennellyt Patrialla seitsemän vuotta ja vetää nyt runsaan 20 hengen Safety and Security Solutions -tiimiä, joka kehittää ohjelmistoja turvallisuuskriittisille viranomaisille.
Hyvä johtajuus perustuu ensisijaisesti jokapäiväisiin tekoihin, jotka varmistavat tiimin menestyksen, sanoo Jarmo.
– Patrian uudella toimintamallilla ei ole ollut suurta vaikutusta tiimin sisäiseen työhön. Sen sijaan muutos on selkeyttänyt työnjakoa Patrian tuotannosta, tuotehallinnasta ja myynnistä vastaavien toimintojen välillä, Hokkanen kertoo.
– Olemme aiempaa paremmin tietoisia Patrian muista tuotteista ja mihin olemme menossa kokonaisuutena. Oma tekeminen on helpompi yhdistää koko Patrian strategiaan ja tavoitteisiin, Hokkanen jatkaa.
Johtamisosaamiseen panostetaan paljon
Patriassa on panostettu vahvasti esihenkilövalmennuksiin ja -koulutuksiin.
Esimerkiksi tuotteiden ja palvelujen tuotannosta vastaavan Operations-yksikön kaikki esihenkilöt ovat osallistuneet johtamisvalmiuksia kehittävään koulutukseen. Sen pohjalta koottiin Matkaopas johtamiseen -opas, joka sisältää yhdessä sovitut pelisäännöt, työkalut ja hyviä käytäntöjä johtamisen tueksi.
– Esihenkilönä vastaan, että työt menevät eteenpäin ja teemme tulosta suunnitellusti.
Yhteiset pelisäännöt antavat vahvistusta, että oma johtaminen menee oikeaan suuntaan ja tukee Patrian tavoitteita, Jarmo Hokkanen sanoo.
Hokkasella on pitkä kokemus tiimien vetämisestä jo aiemmissa työpaikoissa. Hänen mielestään johtamistaitoja on kuitenkin koko ajan kerrattava ja päivitettävä. Myös palautteen hakeminen omasta johtamisesta auttaa kehittymään entistä paremmaksi esihenkilöksi.
– Hyvä johtaminen on ennen muuta arkista tekemistä, jolla varmistetaan tiimin onnistuminen.
Suoritus- ja ratkaisukeskeisyyden ohella hyvä johtaminen on myös ihmisläheistä, mikä tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja kaikkia koskevia selkeitä pelisääntöjä, Hokkanen korostaa.
Kasvun tueksi tarvitaan uusia tekijöitä
Erityisen haasteen johtamiseen tuovat uudet työntekijät, jotka on perehdytettävä yhteiseen tekemiseen ja rooliinsa tiimin jäsenenä. Vuoden 2024 aikana yhtiöön palkattiin runsaat 300 uutta ammattilaista tukemaan kasvua.
Leena Orpon mukaan rekrytointitarve koskee laaja-alaisesti eri tehtäviä. Uusia tekijöitä tarvitaan ennen muuta tuotantoon ja suunnitteluun liittyviin töihin.
Patrian kasvu vaatii edelleen uusia ammattilaisia, ja jatkuva rekrytointi tukee laajenevaa toimintaa sekä luo mahdollisuuksia urakehitykselle.
– Olemme nyt poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa Patriaan tulee joka viikko uusia työntekijöitä. Se vaatii muutoksia tiimeihin ja tekemiseen. Toisaalta muutos avaa työntekijöille mahdollisuuksia kasvaa Patrian mukana ja edetä urallaan entistä haasteellisempiin tehtäviin, Leena Orpo sanoo.
Työantajamielikuvia selvittävien kyselyjen mukaan Patria on insinöörien mielestä yksi Suomen houkuttelevimmista yhtiöistä. Jarmo Hokkanen on havainnut kiinnostuksen kasvun myös ohjelmistoalan ammattilaisten parissa.
– Saamme avoimena oleviin työpaikkoihin entistä enemmän ja tasokkaampia hakemuksia. Loppuvuodesta haimme esimerkiksi ohjelmistotestaajaa, johon saimme 120 hakemusta, Hokkanen kertoo.