Tulosta
Realistinen ampumaharjoittelu on välttämätöntä. Miehistön on tärkeää kouluttautua perusteellisesti, jotta saadaan aikaan tehokkuutta ja tuloksia, kun ammutaan kranaatinheittimillä ajoneuvosta tai veneestä. Kovapanosammunnoin tapahtuva koulutus vaatii kuitenkin taloudellisia, inhimillisiä ja ajallisia resursseja, jotta saadaan aikaan onnistunut harjoitustilanne.

Tällaiset resurssivaatimukset voivat rajoittaa harjoittelutoimintaa, joten Patria on kehittänyt NEMO-simulaattorin. Patria NEMO 120 mm -kranaatinheitinjärjestelmän kouluttamiseen tarkoitettu Patria NEMO -simulaattori on turvallinen virtuaaliympäristö, jossa miehistö voi harjoitella paljon ja turvallisesti. Kun oikea ampumatilanne tulee eteen, Patria NEMO -kranaatinheitinjärjestelmän käytöstä on jo tullut sujuvaa virtuaalikoulutusympäristön myötä. 

Turvallisuus ennen kaikkea

On selvää, että realistinen koulutusympäristö on ratkaisevan tärkeää, jotta miehistö voi tuntea olevansa valmis tehtäviinsä. Kranaatinheittimillä ampuminen vaatii riittävän laajan alueen kattamaan kaikki tulitehtävät ja ammustyypit. Sen lisäksi se vaatii kantaman ympärille turva-alueen onnettomuuksien välttämiseksi. 

Patria NEMO Simulator

Tyypillisesti Patria NEMO -järjestelmällä pystyy ampumaan jopa 10 kilometrin päähän, joten laajan ampuma-alueen järjestäminen luonnossa voi olla vaativaa. Patria NEMO -simulaattorin avulla tällaiset vaatimukset eivät tuota päänvaivaa, sillä turva-aluetta ei tarvita eikä ampuma-aluetta tarvitse vartioida. Sen sijaan tarvitaan vain kolme ampujan/johtajan asemaa (GCS) ja yksi kouluttajan asema (IOS), jotka muodostavat joukkuetason koulutusjärjestelmän. Koska NEMO-simulaattorirakenne on lisäksi modulaarinen, kompakti ja kuljetettava, kouluttaminen on helppoa, milloin ja missä tahansa. Modulaarinen rakenne mahdollistaa myös lataajien koulutuslaitteen yhdistämisen simulaattoriin.

Turvallista epäonnistua

Organisatoristen seikkojen lisäksi kovapanosammunnat vaativat rahaa. Jokainen ammuttava laukaus, olipa se onnistunut tai ei, maksaa. Kun turvallisuusnäkökohtien lisäksi otetaan huomioon tällaiset taloudelliset näkökohdat, on vaikea kuvitella ampumaharjoitusta, jossa oppimistarkoituksessa kannustetaan virheisiin – keskeiseen osaan koulutusta.

Patria NEMO -simulaattori hyödyntää Virtual Battle Space 4 (VBS4) -teknologiaa, joka mahdollistaa täysin mukautettavan, laajan synteettisen taistelukentän. Simulaattori mahdollistaa ympäristön, jossa miehistö voi harjoitella miten ja milloin haluaa ja myös epäonnistua turvallisesti. GCS on varustettu aidolla Patria NEMO -käyttöliittymällä, joka hyödyntää NEMOn oikeita ammunnan- ja torninhallintaohjelmistoja.

Patria NEMOn käyttäjät voivat harjoitella kaikenlaisia skenaarioita varten – peruskoulutuksesta edistyneeseen järjestelmäkoulutukseen, kuten toimintahäiriötilanteiden ratkaisemiseen oikeaa NEMO-asejärjestelmää jäljittelevässä ympäristössä. Käyttäjät eivät pelkää tekevänsä kalliita virheitä, vaan oppivat paremmin, nopeammin ja kehittävät itseluottamusta, jota tarvitaan oikeassa ampumatilanteessa, kun sen aika on. 

Patria NEMON yhdistäminen

On tärkeää, että Patria NEMOn käyttäjät kouluttautuvat yhtenä miehistönä, mutta on myös ratkaisevan tärkeää, että he harjoittelevat osana laajempaa, mahdollisesti kansainvälistä joukkoa. Useiden joukkojen välinen harjoitustapahtuma vaatii kuitenkin vielä enemmän resursseja verrattuna kansalliseen omien joukkojen harjoitteluun. Se vaatii laajaa koordinointia eri aselavettien, aselajien ja eri maiden välillä.

Virtuaaliset koulutusjärjestelmät, kuten Patria NEMO -simulaattori, voidaan yhdistää toisiinsa tällaisen yhteistyön helpottamiseksi. Koska VBS4 on yksi laajimmin käytetyistä virtuaalikoulutusympäristöistä, se voidaan yhdistää saumattomasti muihin järjestelmiin eri puolilla maailmaa koordinointi- ja yhteistyötaitojen parantamiseksi. Tulevina vuosina Patria tutkiikin mahdollisuutta laajentaa yhteistoiminnallista koulutusta eri joukkojen välillä. Pysy siis kuulolla. 

Katso Patria NEMO Training Simulator – Virtual Firepower -video