Teksti ja kuva: Kai Lintinen
Patrian historian katsotaan alkaneen vuodesta 1921, kun Suomenlinnassa perustettiin Ilmailuvoimien Lentokonetehdas. Patriana yritys on tunnettu vuodesta 1997, jolloin Suomen valtio kokosi puolustusvälineteollisuutensa yhden nimen alle.
Ensimmäisen sadan vuotensa aikana Patriasta on kasvanut vahvasti Suomessa juurensa pitävä, mutta samalla kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan tuotteita, järjestelmiä ja palveluita tuottava yritys.
Työn merkitys monille yhä tärkeämpää
Työ Patrialla tarjoaa merkitystä, kehittymisen mahdollisuuksia sekä tekemisen meininkiä. Henkilöstöjohtajana Patrian Systems-liiketoiminnassa työskentelevä Krista Puustelli kertoo, että juuri merkityksellisyys on noussut jopa tärkeimmäksi työn kriteeriksi: ”Ihmiset kaipaavat yhä enemmän tarkoitusta työlleen. Toisaalta päivittäin arvostetaan myös hyvää yhteishenkeä, mahdollisuuksia haastaa itseään ja kehittyä omassa asiantuntijuudessaan.
Ylläpitääkseen merkitystään myös seuraavan vuosisadan ajan, on Patrian elettävä ympäröivän maailman mukana. Sen vuoksi Patrialla on käynnissä strateginen suunnanmuutos, jossa aiemmin hajautetut liiketoiminnot tuodaan lähemmäksi toisiaan.
”Meillä ihmiset tekevät tärkeää työtä Suomen ja kansainvälisen turvallisuuden eteen.”
”Muutoksen taustalla on halumme hyödyntää eri puolella yritystä olevaa huippuosaamista kattavammin, jotta voimme olla jatkossa entistäkin kilpailukykyisempiä”, elinkaaripalveluista vastaavan Patria ISP:n strategisesta kehityksestä ja innovaatioista vastaava Mats Warstedt kertoo.
Data-analytiikan ja AI-osaajien tarve kasvaa entisestään
Moni yhdistää Patrian nimen esimerkiksi mediassa eniten näkyvien panssariajoneuvojen tuotantoon, mutta valtaosa liiketoiminnasta ja tulevaisuuden kasvusta syntyy kuitenkin ohjelmistointensiivisistä tuotteista ja järjestelmistä sekä korkean teknologian ylläpitopalveluista.
”Rekrytoimmekin yhä enemmän ohjelmisto- ja data-analytiikan ammattilaisia sekä kyberturvan osaajia, joita monet muutkin yritykset tavoittelevat”, Warstedt jatkaa.
Patria voikin tarjota näille ja muille osaajille työtä, jossa mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät yhdistyvät yhteiskunnalliseen tarkoitukseen.
”Toimialamme on uniikki. Meillä ihmiset tekevät tärkeää työtä Suomen ja kansainvälisen turvallisuuden eteen vakaassa yrityksessä, jota taloussuhdanteet eivät helposti heiluta”, Puustelli summailee Patrian erityisyyttä työpaikkana.
Artikkeli on julkaistu Suomen Kiinnostavimmat Työnantajat -julkaisussa https://read.epaper.fi/6888/rqIaybvD