Tulosta

Patrian uuden kasvustrategian tavoitteena on vahvistaa toiminnallista tehokkuutta ja taloudellista tulosta – liikevaihtotavoite vuoteen 2025 mennessä on 900 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että Patrian luotettavat ja kustannustehokkaat elinkaaritukipalvelut sekä huippuluokan tuotteet ovat avainasemassa myös tulevaisuudessa asiakkaiden kalustojen vaaditun suorituskyvyn ylläpitämisessä kaikissa olosuhteissa. Osana strategiatyötä Patria aloittaa konserninlaajuiset yhteistoimintaneuvottelut kehittääkseen toimintamallia yhteistyössä henkilöstön kanssa

Patrian uusi kasvustrategia avaa uuden luvun yhtiön satavuotisessa historiassa kunnianhimoisten tavoitteiden myötä. Kasvutekijöitä ovat ennen kaikkea asiakaskeskeisyys, innovatiivisuus, yhdessä tekeminen ja tehokkuus. Suomi on jatkossakin yksi Patrian avainmarkkina-alueista, mutta yhtiö on tunnistanut kasvumahdollisuuksia erityisesti Suomen ulkopuolella ja uudentyyppisissä asiakasryhmissä.  

Seuraavaksi strategiatyössä suunnitellaan yhteistyössä henkilöstön kanssa strategiaa tukevaa toimintamallia. Tämä työ tehdään yhteistoimintaperiaatteiden mukaisesti, ja Patria aloittaa koko konsernin laajuiset (poislukien Millog) yhteistoimintaneuvottelut toiminnan uudelleen järjestelyistä johtuvista syistä.

Uuden kasvustrategian mukaisten toimintamallien ja organisaatiorakenteiden mahdollisten muutosten myötä harkittavaksi tulevat erilaiset henkilöstöä koskevat työtehtävien muutokset - osa nykyisistä työtehtävistä mahdollisesti päättyy ja vastaavasti merkittävä määrä uusia työtehtäviä syntyy. Henkilöstön kokonaismäärän odotetaan pysyvän samana. Muutosten arvioidaan koskevan yhteensä 410 henkilöä, joista Suomessa 380 henkilöä ja Suomen ulkopuolella 30 henkilöä. Muutokset kohdistuvat pääsääntöisesti muihin henkilöstöryhmiin kuin työntekijöihin. Muutokset tarkentuvat yhteistoimintaneuvotteluiden aikana. Patriassa (pl. Millog), toimii noin 2 000 henkilöä, joista noin 240 Suomen ulkopuolella. 

Puolustussektorin elinkaaren tukipalvelut keskiössä

Patria haluaa olla puolustussektorin edistyksellinen, paikallinen ja joustava kumppani asiakkailleen. Liiketoiminnan keskiössä on globaalisti johtava huolto-, korjaus- ja ylläpitopalvelu keskisuurilla markkinoilla, keskikokoisille kalustoille sekä keski-ikäisille tuotteille ja palveluille. Konkreettinen esimerkki tästä on yhtiön tavoite pidentää tuotteiden keskimääräistä 30 vuoden elinkaarta 40-50 vuoteen ylläpitopalveluiden avulla. Patria on tunnistanut potentiaalisimmat markkinat, joilla hyödynnetään ketteriä palvelu- ja markkinoillepääsyn malleja. Uudella kasvustrategiallaan Patria vahvistaa toiminnallista tehokkuutta ja taloudellista tulosta. 

”Aiempien liiketoimintakohtaisten strategioiden sijaan konsernia johdetaan jatkossa kokonaisuutena hyödyntäen ainutlaatuista osaamistamme kokonaisvaltaisesti. Patrian perustehtävä on edelleen huoltovarmuuden varmistaminen ja kehittäminen Suomessa. Tähän tarvitaan taloudellisia resursseja, joihin kotimaisten tulovirtojen ohella vaaditaan kansainvälisiltä markkinoilta saatavia tuloja. Kansainvälisesti kilpailukykyinen Patria pystyy tuottamaan asiakkailleen uusia ratkaisuja, jotka parantavat kustannustehokkuutta ja suorituskykyä”, kertoo Esa Rautalinko, Patria-konsernin toimitusjohtaja. 

Asiakaskeskeinen konserniportfolio ja uudistuva yrityskulttuuri

Puolustussektori kehittyy nopeasti, ja Patria haluaa tarjota ratkaisuja, jotka ennakoivat tulevia tilanteita ja tarpeita. Yksi reitti tähän on valikoidun kaupallisen sektorin osaamisen, kuten koneoppimisen ja tekoälyn parempi hyödyntäminen puolustussektorilla. Maa-, meri- ja ilmavoimien ratkaisuissa on tunnistettavissa myös hyödyntämättömiä teknologia- ja palvelusynergioita, jotka Patria haluaa valjastaa täysimittaisesti asiakkaiden käyttöön. Tätä silmällä pitäen yhtiöllä on jatkossa konsernin yhteinen portfolio, jonka kautta asiakkaat saavat saumattomasti käyttöönsä turvallisuuskriittisen kokonaisosaamisen yhdestä paikasta. 

Keskeisessä roolissa ovat myös uudet kumppanuudet ja älykkäät, datapohjaiset ratkaisut. Täten myös Suomen puolustusvoimat saa suoran väylän kansainvälisen huippuosaamisen hyödyntämiseen. Tärkeä osa uudistumista on yhtiön sisäisen kulttuurin muutos. Yhtiö haluaa luoda entistä vahvemman yhdessä tekemisen kulttuurin ja selkiyttää johtamista sekä liiketoimintaprosessien hallintaa. Samalla patrialaisille aukeaa monipuolisia urapolkuja sekä aivan uudentyyppisiäkin työtehtäviä.

Lisätietoja:

Ville Jaakonsalo, talousjohtaja, strategia- ja muutosohjelman johtaja, puh. 0500 881 070, [email protected]

Toimitusjohtaja Esa Rautalingon haastattelu. Linkki artikkeliin: Tutka kohti tulevaisuutta - Toimintavarmuuden seuraava vuosisata

Patria-konsernin vuosikertomus 2020. Linkki vuosikertomukseen

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen, lentokoulutuksen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patria tarjoaa kaluston käytettävyyttä ja suorituskyvyn jatkuvaa kehittämistä sekä tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita ilmailu- ja puolustusalan toimijoille. Patrian missiona on olla asiakkailleen tae toimintavarmuudesta, ja visiona on olla #1 kumppani kriittisissä toiminnoissa maalla, merellä ja ilmassa. Toimipisteitä on Suomen lisäksi muun muassa Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Espanjassa. Konsernissa toimii 3 000 ammattilaista. Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %). Patria omistaa 50 % norjalaisesta Nammosta, ja yhdessä nämä kolme yritystä muodostavat johtavan pohjoismaisen puolustuskumppanuuden.

www.patriagroup.com